Heräsin itkuisena, olin nähnyt pahaa unta. Pyhäinpäivän lähestyminen saa sen aina aikaan. Ikävöin edelleen, vaikka siitä on niin kauan.
Chiki, nuorin koirani kolmesta, kosketti kostealla kylmällä kuonollaan kyynärvarttani. Kuin kysyen, mikä sulla Mami on. Kohtasin sen tumman katseen, tiesin että hän mietti, saako hypätä sänkyyn.
“Saat”, vastasin ennen kysymystä. Chiki nimittäin osaa puhua. Ainakin niin hyvin kuin koira ikinä pystyy.
Se hyppäsi kevyesti viereeni ja painoi kylkensä kylkeäni vasten, kuononsa kyynärtaipeeseeni. Kuulin kuinka sen sydän tykytti.
Tunsin suurta helpotusta ja rakkautta. Kuten mieheni sanoo: “Uskomatonta, mutta rakkautta saa rahalla.”
